Sivut

tiistai 26. helmikuuta 2013

Raahesa


Siinä vähän kuvia viikonlopulta. Oltiin Raahessa mun molemmissa mummoloissa ja lauantaina kävästiin myös Raahegospelissa. Oli ihan huippua ♥

lauantai 16. helmikuuta 2013

♫ Yövissy


Aika taas jatkaa lempparibändieni esittelyjä. Nyt vuorossa Nightwish. Mun Nightwishin kuuntelu alkoi melko varmasti aika samoihin aikoihin ku Sonatan ja Enskankin elikkä noin seitsemän vuotta sitten. Tokihan olin sitä ennen bändistä kuullut, muistan joskus telkkarista ihailleeni Nemon musiikkivideota, mut mitään suurempaa rakkautta ei silloin vielä jostain syystä syttynyt.

Se kun Tarja erotettiin ei vielä siihen aikaan paljo koskettanu mua, mutta bändiin hullaantumisen jälkeen suru oli suuri! Tajusin etten koskaan näe oikeeta Nightwishia livenä! Nightwish vs. Tarja taistelussa en kuitenkaa valinnu oikeestaan kummankaan puolia. Aattelin, että Tuomas ja pojat teki oikein (koska luin sen Nightwish-kirjan, jossa Marcelon kerrottiin olevan kaiken pahan alku), mutta arvostukseni Tarjaa kohtaan ei vähentynyt myöskään tippaakaan.

Aneten palkkaaminen uudeksi laulajaksi oli mulle järkytys ja vastustin sitä suuresti. Joku ruåttalainen poppiabba-laulaja NIGHTWISHIIN huhhuh! Dark Passion Play:sta en tykännyt yhtään enkä tykkää vieläkään. Youtubesta kuunnellut Aneten livevedotkin kuulostaa edelleen aivan pyhäinhäväistykseltä. Olin siis todella vahvasti vanhan Nightwishin miehiä ja niinpä menetin kiinnostukseni bändiä kohtaan.

No, sitten tuli Imaginaerum johon rakastuin. Nigtwish nousi arvoasteikolla meleko monta pykälää ylöspäin. Odotin innolla Imaginaerum-leffaa ja tykkäsin kyllä kun sen näin. Aneten lähteminen bändistä yllätti, mutta ei se mua sureta. Hauska nähdä mitä seuraavaksi tapahtuu :)

Tarjasta vielä sen verran, että ei oikein iske ne sen sooloalbumit. Harmi :/

Nämä omistan:


Tärkeimmät biisit:

Nemo
Wish I Had An Angel

No ainahan nämä, joihin on ensimmäisenä ihastunu on tärkeitä ♥

Deep Silent Complete
Dead Boy's Poem

Kaks ehotonta lempibiisiäni. Nää ei oo vuosien aikana vaihellu yhtään toisin ku mun lempparibiisit yleensä eri bändien kohdalla.

Bless the Child
Ever Dream
Sleeping Sun (2005)

Klassikoita :)

While Your Lips Are Still Red
Ihana, ihana ♥ Meidän hääbiisi.

I Want My Tears Back
Last Ride of the Day
Suosikit Imaginaerumilta.

Nähty livenä:

Ei :( Ens kesänä ois keikka Vuokatissa ja sinne menoa ollaan harkittu vakavasti...

Aiemmat:

torstai 14. helmikuuta 2013

- Under Your Tree -


...

Hyvää ystävänpäivää kaikille ja hyvää 5v-päivää minulle ja minun kullalle ♥

tiistai 12. helmikuuta 2013

Around the World La La La La La

Ulla haasto mut tekeen reissuaiheisen postauksen. Varsinainen kysymys ois, et mikä saa mut matkustamaan ja mikä jäämään kotiin. Saapa nähä osaanko vastata, mutta ainakin käytän tämän tilaisuuden kertomalla omista reissailuistani.

Travel Map
I've been to 40 cities in 16 countries
Europe
Estonia: Parnu
Estonia: Saaremaa
Estonia: Tallinn
Finland: Helsinki
Finland: Taivalkoski
France: Eze
France: Menton
France: Nice
Germany: Esslingen
Germany: Koln
Germany: Nordlingen
Germany: Partenkirchen
Germany: Schwangau
Germany: Stuttgart
Germany: Wurzburg
Gibraltar: Gibraltar
Greece: Parga
Greece: Tsilivi
Greece: Zakynthos
Italy: Bergamo
Italy: Genova
Italy: Milano
Latvia: Riga
Lithuania: Kaunas
Monaco: Monaco
Monaco: Monte-Carlo
Norway: Geiranger
Norway: Oslo
Norway: Tromso
Portugal: Funchal
Spain: Arrecife
Spain: Fuengirola
Spain: Torremolinos
Sweden: Kiruna
Sweden: Stockholm
Middle East
United Arab Emirates: Dubai
Oceania
Australia: Melbourne
Australia: Sydney

Missäs se meikäläinen on seikkaillu? Kartta näyttää, että tähän mennessä oon valloittanu 16 maata.

Ensimmäiset reissut tehtiin perheen kans ku oltiin meleko pikkusia. Ajeltiin autolla ympäri Ruotsia, Norjaa ja Viroa. Norjassa oli siistejä vesiputouksia, Ruotsissa käytiin Kolmårdenissa ja nähtiin kirahveja (♥) ja Virossa öö... Päällimmäiset muistot noilta matkoilta on valitettavasti vaa semmosia, et meikäläinen istuu keskipenkillä ja Samppe & Jomppe mukiloi toisiaan mun yli. Ei kiva.

Ekan kerran lähettiin kunnon etelänmatkalle vuonna 2003. Olin siis 12v. Kohteena oli niinkin eksoottinen paikka kuin Teneriffa. Se oli ihana reissu. Oli niin uutta ja jännää olla jossain lämpimässä paikassa, makoilla hiekkarannalla ja uida ulkouima-altaassa ja noh, meressä (ton reissun jälkeen oon alkanu pelätä kuollakseni aaltoja erään melkein-hukkumis-kokemuksen takia). Se oli myös eka kerta lentokoneessa. Hauskin muisto (ja onneksi myös videolle tallennettu) tuolta matkalta on, kun eläintarhassa apina puras iskää kaulasta ja sitte vielä pissas sen paidalle :D

Seuraavana vuonna matkustettiin Espanjaan, Torremolinokseen. Olihan sielläkin lämmintä ja kivaa, mut en mää siitä hirveesti muista. Varsinkin ku onnistuin hävittään kaikki reissukuvat kamerasta...


Vuonna 2006 käytiin Lanzarotella ja 2007 Madeiralla. Mukavia reissuja molemmat. Madeiralla mukana oli myös mun kummitäti perheineen.


Seuraavana kesänä käytiin Kreikassa, Pargassa. Kreikka on ihana (kreikkalainen ruoka se vasta onki) ♥ Aallotki oli tuolla sen verran pienet, et uskaltauduin ekaa kertaa sitte sen Teneriffan reissun jälkeen mereen.


Vuoden 2009 reissu on monesta syystä kaikkein mieleenpainuvin. Me käytiin Australiassa. Asuttiin Melbournessa (2vk), kävästiin Sydneyssa ja ajeltiin Great Ocean Roadia. Olihan se mahtavaa. Nähtiin kenguruita ja koaloita. Pääsin ekaa kertaa suurkaupunkiin. Ja olihan se 32 tunnin lentoki melekonen kokemus.


Keväällä 2010 pääsin ekaa kertaa Matin kans ulkomaille. Saksaan. Se oli sellanen ylioppilaslahja-reissu. Kierreltiin Baijeria asiantuntija-iskän ja äitin kans. Kaks elämäni suurta haavetta toteutui ku näin Neusschwansteinin (vaikka lopulta Linderhof veikin sydämeni) ja Alpit! ♥ Ah, tonne ois päästävä vielä uuestaan ja monesti.


Pari kuukautta tosta Saksan reissusta eteenpäin ja taas mentiin! Vuorossa oli mummon ja papan 70-vuotismatka Italiaan/Ranskaan/Monacoon. Mukana oli 'koko suku'. Yhteensä 13 henkeä. Suurista ikä- ja kenties mielipide-eroista huolimatta, reissu oli huippu. Kierreltiin kolmella uljaalla Fordilla kolmen eri maan puolella. Käytiin mm. Nizzassa ja Milanossa.


Ja paras-rantaloma-ikinä-palkinnon saa – Dubai! (Eiku oho nyt unohin meijän häämatkan :O) Dubai... on se erikoinen paikka. Joo, onhan ne sen rakennuttajat ihan hulluja ja onhan se eettisestikin hieman arveluttavaa koko touhu, mut ei voi mitään et onhan se hieno paikka! Täydellinen yhdistelmä rannalla loikoilua ja armotonta shoppailua. Siihen vielä lisäksi sellasta tietynlaista luksusta ja ennen kaikkea mystistä arabialaista tunnelmaa... ♥


Samana vuonna eli 2011 käytiin kans ajelemassa Baltiassa. Mentiin eka Tallinnaan ja sieltä sitte matka jatku Pärnun kautta Riikaan Latviaan ja Liettuan Kaunasiin. Riika oli tosi kiva kaupunki kun taas Kaunas oli jotain aivan järkyttävää :'D Toi oikean ylänurkan kuva on meijän neljän tähden hotelli ulkoapäin. Harmi, ettei tullu otettua sisältä yhtään kuvaa. Yö siellä oli... kokemus.


Viimesin matka, jolla olen ollu on häämatka Zakinthokselle viime elokuulta. Tottakai se oli monella tapaa maailman ihanin reissu. Oih, en ollukaa kattonu nuita kuvia vähään aikaan. Sniips, haluan ajassa taaksepäin. Enempi häämatkasta voi lukea täältä.

No, nyt niihin kysymyksiin. Vastaan lyhyesti, koska tää on jo niin pitkä postaus. Eli...

- mikä saa minut matkustamaan: Mulla on päässäni sellanen lista paikoista, jotka haluan nähä. Pakko myöntää, et osaan niistä on ihan vaan syynä se, et on siistiä päästä sanomaan, et määpä oon käyny tuolla, haha :D Lisäksi haluan tietenki päästä tietyin väliajoin jonneki lämpimään, koska vihaan kylmyyttä ja talvea, ja mulla palelee aina. Ulkomailla on myös kiva shoppailla ja löydän paljo hienompia vaatteita ku Suomesta.

- mikä saa minut jäämään kotiin: Oon ihan kauhea pelkuri ja stressaaja. Ennen häämatkaaki (joka oli siis eka reissu, jossa mamma ei ollu auttamassa... paitsi et varas se lennot ja hotellin :/) pelkäsin ihan hirveästi et miten selviän kaikista jutuista lentokentällä ja hotellissa yms. Tosi hyvinhän kaikki meni, mut tuun silti varmasti elämäni aikana jättämään paljo kaikkea siistiä väliin ku en vaa uskalla. Tottakai tällä hetkellä raha on kuitenki se suurin syy miksi pysytään kotona eikä lähetä yhtään minnekää...

torstai 7. helmikuuta 2013

Unelmahiuksia ja hiusunelmia

On se kumma, ettei omiin hiuksiinsa voi koskaan olla täysin tyytyväinen. En mä nyt mitenkään totaalisen kyllästyny omaan lettiini oo, oonhan mää sen verran kauan haaveillu punasista hiuksista... Mutta ei vaan voi mitään, taas tekis mieli vaihtaa väriä :P

Joku aika sitte ykköshaaveenani oli jotku ton väriset hiukset. Kyllähän nuo vieläki kiinnostas, mut toisaalta en halua et näytetään Matin kans kaksosilta :D
En osaa yhtään kuvitella miltä näyttäsin blondina, vaikka oonki ollu melkeen blondi. Tää haave on kuitenki kuopattava, sillä en halua luopua hiusten pituudesta senttiäkään ja kampaajan mukaan mun kuontalo on sellasessa kunnossa ettei paljo auta alkaa vaalentamaan ellei oo valmis leikkaan vähintään puolia pois. Mutta ehkä vielä joskus!
Jos voisin taikoa hiukset millasiksi vaan, niin tällä hetkellä valitsisin tollaset (alimmainen kuva)! Liukuvärjäys siis kiehtoo, kuten monia muitakin. Hulluintahan tässä on, et tossa alimmaisessa kuvassa olevat unelmahiukset on aikalailla mun luonnollisen värin väriset. Pari vuotta sitte en ois voinu kuvitellakaan haaveilevani luomuvärin perään!

maanantai 4. helmikuuta 2013

Viikon fiiliksiä 2

maanantai
Maanantain kohokohta oli varmaanki se, et käytiin kakkukahvilla puolivuotis-hääpäivän kunniaksi :)
tiistai
Tiistaina olin mukana valihtemassa Jompelle silmälaseja ja myös sen piilolinssisovituksessa. Saakeli soikoon, se ei saanu niitä millään konstilla silmään eikä pois ja mulla (ja sillä itellä + varmasti myös optikolla) meinas lähteä järki.
keskiviikko
Keskiviikkona oltiin muka ahkeria eikä menty matikantunnille vaan päätettiin käyttää se aika hyväksi tehden valtionvelka-esitelmää. Ei saatu lausettakaan kirjotettua :D Ei voi olla kuivempaa aihetta!
torstai
Kyllä harmitti, et menin torstaina kouluun. Niiin turha päivä! Meillä pitäs Excelissä olla käyny jo P-haut, V-haut sun muut, mut ei, me vaa jankataan vielä suunnillee jossai summa-funktiossa :D
perjantai
Perjantaina ajettiin kotiin ja siellä oli ruokaa! Talo oli täynnä porukkaa Gideon-illan takia ja sen takia myös erilaisia leipomuksia. Nomh!
lauantai
Olin ahkera lauantaina ja kirjottelin ruotsin esseen valmiiksi. Aiheena Arbetshistorik...
sunnuntai
Sunnuntai-iltana ahkeroitiin kämpillä eli siivottiin. Viime kerrasta oliki jo aikaa x) Mää jopa pesasin vessanpeilin ensimmäistä kertaa muuton jälkeen. Kyllähän se maailma kirkastu.

perjantai 1. helmikuuta 2013

♫ Tammikuun kuunnelluin


Tammikuun kuunnelluin artisti oli Petrus Ahonen. Sain serkulta Armo-levyn joululahjaksi ja onhan sitä tullu popiteltua. Varsinki nämä biisit on soinu erityisen tiheään:

Petrus Ahonen - Armo riittää
Petrus Ahonen - Etsikää
Christmas Pikachu