Sivut

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Viikon fiiliksiä 11

maanantai
Maanantaina luulin, että kuolema korjaa ku aamulla koulussa silmissä alkoi vilistä ja aaltoilla niin, että en nähny mitään selvästi enkä pystynyt lukemaan. Vissiin mulla oli selkä ja niskat niin jumissa, että ne aiheutti jonku migreenin tapaisen.
tiistai
Tiistai oli vapaapäivä ja ystäväiseni Iida tuli käymään eli oli tosi tosi kiva päivä :)
keskiviikko
Keskiviikkonaki oli vappaata. Tulin heti aamusta hulluksi ja aloin vapaaehtosesti siivoomaan. Sellasta ei oo tapahtunu vielä koskaan! Ensin pyyhin vaan levyhyllystä ja levyistä pölyt, mutta lopulta tulikin puunattua koko kämppä lattiasta kattoon kaappeja myöten.
torstai
Keskiviikon uurastaminen kostautui torstaina. Piti vielä herätä aamulla kuuelta, joten olin koko päivän ihan unessa + kärsin (ja kärsin vielä tänäänki!) järkyttävän kipeistä takareisistä, joita ilmeisesti tuli siivoamisen yhteydessä vahingossa reenattua.
perjantai
Perjantaina ilmestyi Sonata Arctican uusi levy. Yllä olevassa giffissä odotukseni levyn suhteen, alla olevassa fiilikset ensikuuntelun jälkeen.

lauantai
Lauantaina piettiin lautapeli-ilta Tuomaksen&Atun ja Jompen kans. Pelattiin Bohnanzaa, Bangia ja The Great Dalmutia. Giffissä ilmeeni, kun huomasin kämmänneeni viimeksi mainitussa pelissä niin, etten voittanutkaan!
sunnuntai
Sunnuntaina tuli kauhea koulustressi ku oli/on niin paljo tekemättömiä juttuja ja ajatus kokonaisesta kouluviikosta ilman vapaapäiviä ahisti hirveesti. Raah!

lauantai 29. maaliskuuta 2014

♫ Pariah's Child

Voi että mää oisin toivonu, et Sonata Arctica tekee stam1nat, mutta aika harvoinhan bändin uutukainen nousee välittömästi uudeksi lemppariksi niin kuin SLK teki. Oon kuunnellut Pariah's Childin vasta muutaman kerran läpi, joten voihan olla, että mielipide vielä muuttuu, mutta ainakin tällä hetkellä fiilikset on melko pettyneet. Ensinnäkin... levy ei kuulosta yhtään siltä miltä se näyttää. Joo onhan siellä mukana pari susibiisiä, mutta muuten tunnelma on aika kaukana jäisistä tuntureista, susista ja korpeista. Sonatan sanoitukset ei oo koskaan ollut mitään maailman parhaita eikä tälläkään levyllä mitään neronleimauksia esiinny. Myöskään musiikillisesti levy ei yllätä. Ei oo mitään The Day:n kaltasia kylmien väreiden tuottajia. Ääh! Liian paljon hölmöilyä, liian vähän hyviä biisejä!


Wolves Die Young:ia onkin tullut kuunneltua jo pitemmän aikaa eikä hyvä ensivaikutelma tästä biisistä oo muuttunut. Hyvä meininki, soi päässä koko ajan. Ainoa asia mikä tässä biisissä mättää, on sen maailmanhistorian surkein musiikkivideo. Oikeesti, wtf?
No nyt on vähän liian duuri-voittoista meikäläisen makuun. Ja biisi kertoo suunnilleen jostain driftailusta? Önhg. Ei mikään surkea biisi kuitenkaan, jokasella kuuntelukerralla paranee...
Huomattavasti parempi kuin edellinen. Kyllä mää tästä tykkään, vaikka onhan tääki jotenki outo :D
Kuten Henrikkikin haastattelussa sanoo, niin ohan tää ärsyttävä biisi :''D Mutta ei se mitään, I like it. Eri kokonaisuudessa tää toimis vieläki paremmin, tää levy kun jo muutenki pullistelee näitä ilosia rallatuksia.
Ylivoimainen suosikkini. Hieno biisi. Jeejee.
Tän pitäs olla hirveen koskettava sanoituksiltaan ja muutenki, mut nääh, musta tää on aika teennäinen. Ei mikään paska tosiaankaan, mutta ei superhyväkään. 
Voisin kuvitella, että tämä biisi maistuu juoksijoille ja maratoni-treenailijoille, vaikkei muuten Sonataa tai metallia kuunteliskaan. Hauska biisi, hauskat sanat.
Selittäkää joku mulle mitä tässä biisissä tapahtuu! Minä en ymmärrä! Ensimmäisen kuuntelun jälkeen facepalmasin, myötähäpesin ja kiristelin hampaita. Ääliöt! Ihan ku tämä levy ois vielä tarvinu jonku komiikka-pläjäyksen Running Lightsin, Cloud Factoryn ja Half a Marathon Manin jälkeen!!! Päinvastoin! Toisen kuuntelun jälkeen oon sitä mieltä, että tää biisi vois oikeesti olla ihan hyvä ilman sitä typerää 'Evil Preacheria'. Rakenteeltaan tää muistuttaa nimittäin tosi paljon 'vanhaa-Sonataa'.
Yhyy, miksi Tony ei osaa enää tehä balladeja? Shamandalien jälkeen ei oo hyviä slovareita ilmestyny vaan just tämmösiä tylsiä paskoja. Rakkauslaulu nimeltään Love, hohhoijaa, ja muutenki nuo sanat...
Biisi alkaa tosi lupaavasti, mutta sitten alkaa taas ihme vinkuminen ja kauheat kuoro-osuudet. 10 minuuttia tasapainoilua mahtavuuden ja hirvittävyyden välillä, kumpi voittaa? En tiiä.

En vielä uskalla sanoa tuleeko Pariah's Childista nimensä mukaisesti mun Sonata-kokoelman hylkiö. Ainakin vielä tällä hetkellä levyä on pakko luukuttaa koko ajan, kun biisit soi päässä jukeboxina. Saa siis nähä jääkö albumi Unia:n lailla hyllyyn pölyttymään vai kariseeko tämä mun kriittisyys levyä kohtaan sitä mukaa kun sitä kuuntelee. Joka tapauksessa... ei muuta kuin seuraavaa tekelettä oottamaan :P

Ps. *linkki Soundin uutiseen* Ei, Kemin pojat, ei! Me rakastetaan Eclipticaa juuri sellaisena kuin se on, ei sitä saa alkaa sormeilemaan! Ne vuoden 2006 uusintaversiot My Landista ja Replicasta on jo ihan perseestä, joten pliis stop!

torstai 13. maaliskuuta 2014

Jos...? 2


Jos...
  
♦ saisit selville, että vuoden ikäinen lapsesi ei olekaan sinun, haluaisitko vaihtaa lapsen omaan biologiseen lapseesi?
Apua emmää tiiä, haluasin pittää molemmat? :D

♦ sinulla todettaisiin parantumaton tauti ja saisit tietää kuolevasi kolmen kuukauden kuluessa, olisitko viikon sisällä valmis suostumaan kehosi syväjäädytykseen, jos tietäisit, että sinulla on pieni mahdollisuus elää?
No en todellakaan. Sitte ku lähetään nii sitte lähetään.

♦ sinulla olisi kyky siirtyä kauas tulevaisuuteen ja palata vuoden kuluttua, mukanasi kaikki tieto, mutta ei yhtään konkreettista esinettä, lähtisitkö matkalle jos siihen sisältyisi 50% mahdollisuus kuolla?
Enpä taitais lähtä, liian pelottavaa.

♦ voittaisit suurehkon summan rahaa ystäväsi sanelemalla, mutta itse maksamallasi lottorivillä, kertoisitko ystävällesi?
Hmmm, en :P

♦ sinut palkittaisiin 16 000 eurolla, olisitko valmis näkemään vuoden ajan hirveitä painajaisia?
Jaa-a, 16 000€ on aika vähän. Ehkä... Tai no en varmaan.

♦ sinulla olisi mahdollisuus palata ajassa taaksepäin, mutta ei palata enää takaisin, lähtisitkö?
Haluaisin kyllä elää lapsuuden uudestaan, se oli elämän parasta aikaa. Ja vuodet 2006-2010. Mutta jos kaikki meniskin pieleen?

♦ sinulle maksettaisiin viisi miljoonaa siitä, että jättäisit kotimaasi etkä enää koskaan saisi astua sen kamaralle, lähtisitkö? 
Ymmmh... En mä vois lähteä. Ihmisten takia.

♦ asuntosi syttyisi palamaan ja pelastettuasi perheesi ja lemmikkisi sinulla olisi vielä aikaa pelastaa yksi tärkeä esine, mikä se olisi?
Läppäri. Valokuvien takia. Mut ois kyllä hirveetä ku kaikki valokuva-albumit tuhoutus :(

♦ voisit muuttaa yhden asian tämän hetkisessä elämässäsi, mikä se olisi?
Haluaisin muuttua semmoseksi ihmiseksi, joka ei oo 24/7 huolestunut, stressaantunut ja kauhuissaan.

♦ voisit teollasi pelastaa 1000 nälkäänäkevää, olisitko valmis luopumaan television katselusta viideksi vuodeksi?
Melko todennäkönen tilanne :D Ääh, no kai mää oisin. Vai oisinko?

♦ saisit pillerin, jonka avulla sinulle riittäisi puolen tunnin uni vuorokaudessa, olisitko valmis luopumaan kaikesta omistamastasi?
Nukkuminen on parasta elämässä! Mitä mää tekisin ne ylimääräset tunnit? Oon aina aatellu, et jos saisin päivään lisätunteja niin käyttäsin ne nukkumiseen.

♦ sinulle annettaisiin mahdollisuus palata valitsemaasi hetkeen menneisyydessä ja muuttaa tapahtumien kulkua, lähtisitkö muuttamaan ja mitä hetkeä?
Aika vaarallista puuhaa semmonen. Menis aikajatkumo sekasin ja tapahtuis kamaluuksia. Mutta jos ois varma, ettei mitään radikaalia tapahdu, matkustaisin jonnekin lukio-aikoihin tai ehkä jopa kauemmas ja laittasin itteni miettimään ankarasti, et mitähän sitä alkas opiskeleen. Tosin ku ei siihen riittäny kaks välivuottakaan enkä vieläkään tiiä yhtään mitä haluaisin tehä niin liekköhän tuo auttas... Vois tietenki matkustaa myös lapsuuteen ja alottaa jonku harrastuksen, esim. pianon soiton.

♦ voisit elää 90-vuotiaaksi ja säilyttää viimeiset 60 vuotta 30 vuotiaan ruumiin tai mielen, kumman valitsisit?
No ruumiin ehottomasti. Oon jo kolomekymppisenä varmasti ihan kulahtanu haaska, mutta mieli mulla ei oo kehittyny sen jälkeen ku olin 5-vuotias. Joten oon 90-vuotiaanakin varmaan vielä mieleltäni ihan lapsi.

♦ tietäisit kuolevasi vuoden kuluttua, muuttaisitko millään tavalla tämänhetkisiä elämäntapojasi?
En ainakaan alottas mitään dieettiä tai muuta inhottavaa. Mutta alkaisin elää hetkessä. Tällä hetkellä haaveilen vaan eläkepäivistä ja joka aamu toivon, et ois jo ilta ja joka ilta toivon, et ois jo viikonloppu.

♦ voisit kutsua kenet tahansa, kenet maailman kaikista ihmisistä haluaisit päivällisvieraaksesi? 

Hankalia nää tämmöset... No vaikka Tuomas Holopaisen.

♦ pitäisi valita, kumman valitsisit: sen ettet enää koskaan voisi poistua paikkakunnalta jossa asut, vai että joutuisit poistumaan sieltä palaamatta enää koskaan takaisin?
Tätä ei tarvi monesti miettiä: POISTUISIN eikä ees surettais paljo :D Muutenki ajattelin poistua täältä heti ku vaan koulu loppuu eli siinä parin vuoden päästä. Mie haluan maalle!

♦ tietäisit että tekosi poistaisi yhden ydinpommin maailmasta, testamenttaisitko koko omaisuutesi ihmiskunnalle?
 No en. Ei taija paljo yhen ydinpommin poistaminen auttaa.

♦ voisit siten estää saimaannorpan kuolemisen sukupuuttoon, olisitko valmis makaamaan vuoden halvaantuneena?
En! Sori norpat, mut en halua olla halvaantunu.

♦ sinulla olisi siihen mahdollisuus, muuttaisitko jostain tapahtumasta mieleesi jääneitä muistoja?
No joo, voisin poistella joitaki tyhmiä noloja muistoja, jotka kummittelee vielä vuosien jälkeen ja pilaa muuten hyvät muistot.

♦ saisit nyt heti tästä päivästä alkaen 8 300 euroa vuodessa rahaa, sillä ehdolla ettet enää koskaan saisi tehdä työtä?
Hmm, se ois jotain 700€ kuussa. Ei kovin paljo... Mutta ei tarttis tehä töitä. Jaah, kyllä mää suostusin, jos tietäsin, et Matti tienaa hyvin.

♦ saisit esittää kysymyksen jollekin ihmiselle valheenpaljastustestissä, kuka tämä ihminen olisi ja mitä kysyisit?
En kyllä tiiä yhtään.

♦ voisit huomenna herätä jotain kykyä tai ominaisuutta rikkaampana mikä se olisi?
Haluaisin olla immuuni kaikille maailman sairauksille.

♦ löytäisit kadulta lompakon, jossa olisi 600 euroa rahaa, veisitkö lompakon poliisiasemalle, jos siinä ei olisi nimeä?
Kyllä mää veisin.

♦ voisit kohottaa äo:täsi 40 pisteellä, mutta sen jälkeen joutuisit kärsimään koko poskesi yli ulottuvasta arvesta, tekisitkö sen?
En halua älyä lissää. Tieto lisää tuskaa ja tyhmemmät on onnellisempia.

♦ seurustelukumppanisi joutuisi onnettomuuteen ja halvaantuisi jaloista alaspäin, olisitko yhä valmis menemään hänen kanssaan naimisiin?
Tottakai. Ois ihan törkeetä jättää tommosen asian takia.

♦ sinulla olisi mahdollisuus kuulla kaikki huonot puolesi ystäviltäsi rehellisesti, olisitko valmis kuulemaan ne?
Hurgh... Oishan se mielenkiintosta. Ei tarttis enää paranoidisesti miettiä, et vihaakohan ne mua ja aatteleeko ne musta näin ja näin.

♦ saisit 16 000 euroa, suostuisitko olla peseytymättä 3 kuukautta?
Epähygieenisyydestäni huolimatta sanon, että en.

♦ saisit kysyä ennustajalta yhtä asiaa elämästäsi ja se olisi varmasti totta, mitä kysyisit?
Ei mittää ennustajia...

♦ saisit valita, haluaisitko lapsesi olevan tyttö vai poika?
Molempia olla pittää.

♦ näkisit äitisi suutelemassa vierasta miestä intohimoisesti ravintolan ulkopuolella, mitä tekisit?
En uskoisi silmiäni.

♦ tietäsit, että viikon kuluttua puhkeaa kolmas maailmansota, mitä tekisit?

Lähtisin jonneki piiloon.

♦ tietäisit, että et varmasti jää kiinni, olisitko valmis lunttaamaan?
Njuu.

♦ kumppanisi haluaisi muuttaa vuodeksi yksin Lapin erämaahan miettimään elämäänsä, suostuisitko?
Voih, en mää taitas sitä yksin päästää, haluaisin mukkaan!

perjantai 7. maaliskuuta 2014

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

♫ 30 songs, vol. 2

16: One of your favorite classical songs
Edvard Grieg - Morning Mood

17: A song that would sing a duet with on karaoke
?

18: A song from the year that you were born
Metallica - Enter Sandman

19: A song that makes you think about life
Herra Ylppö ja Ihmiset - Lista Hämähäkkimiehen vihollisista

20: A song that has many meanings to you
Mokoma - Mieli sydäntä syyttää

21: A favorite song with a person’s name in the title
Sonata Arctica - Shamandalie

22: A song that moves you forward
Mokoma - Lujaa tekoa

23: A song that you think everybody should listen to
Wintersun - When Time Fades Away + Sons of Winter and Stars

24: A song by a band you wish were still together
Norther - Omen

25: A song by an artist no longer living
Michael Jackson - Smooth Criminal

26: A song that makes you want to fall in love
Dido - Here With Me

27: A song that breaks your heart
Norther - Everything

28: A song by an artist with a voice that you love
Johanna Kurkela - Sinä nukut siinä

29: A song that you remember from your childhood
Rölli - Sammakkokuoro

30: A song that reminds you of yourself
Sonata Arctica - Misplaced

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Lautapeliviikonloppu

Ajeltiin perjantai-iltana Kuusamoon mökille lautapelailemaan isolla porukalla. Meitä oli 8 (lauantaina +3). Perjantain ja lauantain aikana kerittiin pelata muun muassa:
  • Ligretto
  • Saboteur
  • Bang!
  • Fluxx
  • Dobble
  • The Game of Life
  • Dixit
  • Sano suoraan!
  • Pandemia
  • jne.

Mukana oli monen monta peliä, tässä pieni osa niistä. Läheskään kaikkia ei kyllä keritty pelata.
Iltapalahommia.
Sabotööri-tonttuilua.
Nukuttiin Matin kans pikkumökin puolella. Aamulla lämmintä oli enää kymmenisen astetta. Hyrrhh, hyytävää!
Äijät pelasi Attackia! Kolmen tunnin pelaamisen jälkeen peli kuulosti olevan vielä alkuvaiheessa.
Mää kokkailin meille ruuaksi bravuuriani, lapinukonkeittoa.
Illalla paisteltiin vaahtokarkkeja ja makkaraa...
... ja pelailtiin Pandemiaa samalla, kun osa porukasta hakkasi parvella Puerto Ricoa.
Ynhg, en lopulta ees tykänny ällölöllövaahtokarkeista, vaikka varta vasten pyysin tuomaan niitä :D

Oli kyllä ihan superkivaa! Millon uusiksi?

♫ Helmikuun biisi

Christmas Pikachu